Jokaisen keho on kiinnostava ja ainutlaatuinen

Marraskuussa 2012 kirjoitin erään ohjaukseni käsiohjelmaan seuraavan tekstin:

”Vuosi sitten asuin Madridissa opiskelemassa fyysistä teatteria. Kuuden kuukauden aikana kävin katsomassa enemmän tanssia kuin siihenastisen elämäni aikana yhteensä. Rakastuin liikkeeseen ja ihmiskehoon. Mieleeni alkoi ilmestyä yhä enemmän esityksellisiä kuvia ilman sanoja, pian jo haaveilin ohjaavani liikkeellisen teoksen, oman kehollisen runoelman.

Kehollisuuden lisäksi minua kiinnostaa epätäydellisyys, pienet eleet ihmisessä, jotka paljastavat ettemme ole saman muotin läpi puserrettuja patsaita. Turhaan piiloudumme erilaisten kiiltävien kuorien taakse ja suoritamme täydellisyyttä, jotta välttyisimme kohtaamasta toisemme haavoittuvina.”

Tämä teksti kuvastaa edelleen ajatuksiani ihmisyydestä. Jokaisen keho on kiinnostava ja ainutlaatuinen, liikkeellä pystyy ilmaisemaan uskomattoman paljon ja herättämään myös katsojan kehossa tunteita, jotka ehkä muuten jäisivät piiloon. Minulle katsomiskokemus tanssista on usein fyysinen, koen kehossani liikkeen ja annan sen vaikuttaa ajatuksiini ja tunteisiini. Tarina välittyy eri tavalla kuin sanallisesti kerrottuna, tanssissa tarina peilautuu ja muuttuu enemmän katsojan omien kokemusten kautta. Mielestäni ei ole väärää tapaa tulkita tanssia.

Tällä hetkellä ohjaan työssäni viikoittain kymmeniä lapsia ja nuoria, ja päivästä toiseen minua edelleen koskettaa ja puhuttaa heissä eniten tekemisen into, vilpittömyys ja tekemisestä nauttiminen, oli kyseessä sitten teatteri tai tanssi. Uskon, että Stoorin raadissakin minua saattaa viehättää toisistaan hyvinkin erilaiset esitykset, tyylilajilla tai tekniikalla ei ole väliä, kunhan tanssissa on täydellä sydämellä mukana!

Laura Ikonen

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s