Miten minusta tuli drag-artisti?

Oman taiteilijaidentiteetin kehittäminen on jatkuvaa työtä. Olet sitten harrastaja, uuden kokeilija tai pitkän linjan ammattilainen, kehittyminen vaatii työtä, innostusta ja kiinnostusta. Olin vappuna 2009 Joensuussa, teatteriravintolassa katsomassa drag show’ta elämäni ensimmäistä kertaa. Opiskelin siihen aikaan kuvataidetta ja kädet savessa usein mietin, että onko tämä mun intohimo tai etenkään se juttu, josta tahtoisin ansaita leipäni. Esiintyminen alkoi kiinnostaa yhä enemmän ja drag show tuntui mahdollisuudelta. Kokeilun ja harjoittelun kautta löysin itsestäni uusia puolia ja rohkeutta. Esiintyjälle tarpeellisia ominaisuuksia.

Nyt miltei kuusi vuotta myöhemmin olen drag-artisti, joka on saanut tunnustusta työstään (Kaupungin Paras Drag-artisti 2011 Hki, Miss Drag Queen 2011 sekä Drag Show Artist 2010 voittaja) sekä esiintynyt lukuisia kertoja ravintoloissa, tapahtumissa ja teattereissa. Olen tehnyt huonoja keikkoja ja hyviä keikkoja, ja miettinyt monesti, että tahdonko jatkaa. Mikä on ollut avain siihen, että olen mennyt eteenpäin ja yleisö on tullut uudestaan keikoille? Ehkä olen ollut vain riittävän rohkea ja kuunnellut omaa ääntäni. Tärkeintä on, että on sydän mukana.

Mitä sitten drag show tarkoittaa? Minulle se tarkoittaa vahvoja karaktäärejä. Visuaalista näyttävyyttä, komiikkaa, sukupuolen moninaisuutta ja ristiriitoja. Se on monitaiteellista viihdettä, joka tempaisee mukaansa. Sellainen ammattilainen tahdon olla.

Raatilaisena aion kiinnittää erityisesti huomiota läsnäoloon ja rohkeuteen. Jos esiintyjä nauttii tilanteesta, usein myös katsojakin nauttii. Unohda siis turha pingotus ja anna tarinan ja tanssin viedä! Esiintyminen on parhaimmillaan irrottelua yhdessä.
Ville Kekäläinen

Ohjaaja ja esiintyjä, Teatteri-ilmaisun ohjaaja AMK

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s